31.12.2009

SNY-kierros pakettiin

Kiitos kaikille joululahjakommenteista! =) Tässä lyhyt katsaus sny-kierrokseen minun osaltani. Lähetin paketteja Katille. Tarkemmat kuvaukset voi jokainen halukas käydä lukemassa hänen blogistaan.

Ensimmäinen paketti näytti tältä. Aiemmista postauksista tulkitsin Katin Hello Kitty-faniksi ja siitäpä johtuen ajattelin aiheeseen liittyvää ylläriä. Lisäksi Kitten Mohairia ja Lanettea lempivärinä pinkkinä.

Toisessa paketissa lähetin Maijaa turkoosina ja ruskeana (kuva on ylivalotettu.. ei muistaakseni ollut noin sininen tuo sävy), sekä tuoksutuikkuja ja heijastinpaketin. Tuossa Taito-Shopista ostetussa heijastinlankapaketissa on ohje sen pelastusrengasheijastimen tekoon tai lankaa voi toki käyttää sellaisenaan ihan mihin vaan.


Kolmanteen pakettiin huovutin pinkit lapaset tutulla vanhalla ohjeella. Lisäksi tein nimilappuja, joissa lukee "Made by "etunimi sukunimi" ja bloginosoite alhaalla". Kati näytti bloginsa perusteella tekevän paljon töitä lahjoiksi, joten siitä lähti idea tällaisten tuotelappujen tekoon liitettäväksi lahjan mukaan. Itse en hoksannut ottaa kuvaa ilman että tuo oikea nimi näkyisi ihan selvästi, joten tässä kuva vain lapasista. Lisäksi mukana oli neljä tikkaria koko perheelle.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: n. 150g
Puikot: 8mm


Joulukuun alussa snylläni oli synttärit ja lahjoin häntä seuraavilla sukilla.

Malli: Angee, Sock Innovation -kirjasta
Lanka: Novita, Nalle Colori
Kulutus: n. 100g
Puikot: 2,5mm

Tämä oli eka malli jonka tein tuosta ihanasta kirjasta! Toiset sukat on nyt puikoilla. Kiva malli oli neuloa. Mallineuletta oli vähän vaikea saada kuvattua pimeällä sisätiloissa... Ja nämä oli ekat sukat, jotka saivat tuon sukkaplokkikäsittelyn! Tässä vielä kuva otettuna ennen plokkausta.. Huomaatteko eron..? ;)


Ja viimeisenä pakettina lähti seuraavaa. Pikkupaketissa oli Magic Towl Hello Kitty-kuosilla.

Toivottavasti paketeista oli snylleni yhtä paljon iloa, kuin minulle oli omani lähettämistä! =) Eka sny-kierros on siis ohi ja hyvä mieli jäi. Kevään kierrokselle en aio lähtä, mutta joskus tulevaisuudessa varmastikin osallistun vielä!


28.12.2009

Ommeltu joululahja


Tässäpä vielä viimeinenkin joululahja! Vähän erilaisempi kuin muut. Ompelukonetta en oo käyttänyt sitten yläasteaikojen! Eikä se oo koskaan kuulunut suosikkeihini. Nyt täytyy kyllä myöntää, että näiden teko oli kivaa. Vois ihan innostua kokeileen jotain muutakin. Omaa konetta mulla ei oo, mutta onhan noita käytettävissä muilla. Nämä tuli äitille (ja vähän iskällekin) lahjaksi, joten piti salaommella mummun tykönä. Yks ilta meni pelkästään puolaamisessa (muistin oikean termin!), ku itse en oudolla koneella osannut ja mummu ei muistanut miten se tapahtuu.


Ideahan lähti Ratulan eka jaksosta. Eli siirtokuvat on painettu puuvillakankaalle ja siihen ympärille ommeltiin pitsi ja sitten tyynyksi. Tuo pitsin ompelu jännitti kyllä eniten, mutta ei siitä koitunu mitään ongelmaa lopulta. Tyynyjen koko jäi vähän sattuman varaan. Mun oli tarkotus tehä 40 x 40 cm kokoiset. Syksyllä etin sisätyynyjä Ikean reissulla ja siellä oli vaan 50 x 50 kokosia neliönmallisina. No sitten ku lähin Eurokankaasta ostaan tuota kangasta (yli kuukauden päästä) en enää muistanutkaan että ne tyynyt oli 10cm isommat ja ostin kangasta niitä pienempiä kokoja ajatellen! Kyllähän ne tyynyt sinne mahtu kun tunki ja tulipahan muhkeet!

Kuvia on neljä kappaletta, kaksi per tyyny. Pitsiä piti käyä ostaan lisää myöhemmin, että riitti kuvien ympärille. Kuvat on muistaakseni n. 25cm kanttiinsa. Ne on skannattu meidän vanhoista lapsuuden kuvista ja halusin ne ehdottomasti mustavalkoisena, ettei tulis räikeetä. Kankaan valittin tuollaseksi kerman väriseksi, että passais sängynpeittoon.


Viimenen sauma on ommeltu käsin. Ei mikään kauheen nätti lopputulos.. Mutta en viittiny alkaa miettiin ees mitään vetoketjuja tai tarranauhoja. Tässä oli tarpeeksi tällaseksi eka viritelmäksi. Eli näitä ei pahemmin sitte pestä, ku pitää ratkoo yks sivu auki. Mutta tuskin niissä kukaan pötkötteleekään, tuo kuva kuitenki on jo vähän karhee. Eli koristeeksi tarkotettu. Ja paljastettakoon, että tässä lähikuvassa ole minä reilu 20v sitten.


Alla päivitys kudotuista joululahjoista!

27.12.2009

Joululahjat

Taashan se meni viime tippaan näiden kanssa, vaikka alotin (jo!) lokakuussa.. Eikä näitä nyt niin paljoa ees oo. Oli kaikenlaista muuta väkertämistä sivussa. Tässäpä kuitenkin pieni katsaus omin käsin tehtyihin lahjoihin.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: n. 150g
Puikot: 8mm

Vanhalla mallilla tumput, taitaa olla jo neljännet. Tein miehen koolla vaikka meni naiselle. Ei tarvinnut venyttää niin hikipäässä koneesta otettua. Kuvan väri valehtelee. Nämä oli tumman violetit, ei niin sinertävät miltä näyttää.
Ja huovutuslinjalla jatkuu..


Malli: Huopatossut, Ullasta
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: ehkä n. 150g
Puikot: 8mm

Näistä tuli mummulle uudet tossut. Jotenki sille tulee aina valittua violettia.. Tykkään kyllä ite tuosta väriyhdistelmästä. Ja tuo tumma violetti on eri sävy kuin noissa edellisissä lapasissa. Nämä oli ekat tossut jotka huovutin ja vähän jännitti miten käy huovutuksen kans. Ne kudotut on niin muodottomat valtavat lurppanat, että niistä ei uskois tulevan tossun näkösiä millään. Eka huovutus ei huovuttunu tarpeeksi, jäi selkeesti isoksi ja nakkasin uudelleen koneeseen ees muotoilematta. No toka huovutus meinas tehä vähän liian pienet. Sai aika paljon repiä, että tuli sopivat. Tuo tossun muoto kyllä jotenkin ihmeellisesti tuli ihan itekseen, tarkotan tota pohjaa lähinnä.


Sen verran tiukat tuli noista suista kuitenkin, että piti sitten saksilla leikata sellaset sentin vaot niihin. (Ei vielä leikattuna näissä kuvissa). Ja koska tossut tuli siis rollaattoria käyttävälle mummulle, niin piti minimoida liukastumisvaara. Nämähän on tosi liukkaat sellasenaan, oikeen liukuu parketilla. Ostin aikonaan kässämessuilta tuota Sock-Stopia, jolla piirsin sydämiä pohjaan pidoksi. Ekaa kertaa testasin näihin sitä. Yllättävän ohutta aienetta se oli, ei mitään kauheen tarkkoja kuvioita saa tehtyä. Näihin sydämiin taisin tehä kolminkertaisen käsittelyn. En tiiä onko tuo lopputulos mikään kauheen nätti, mutta hyvin ne pitää! Passaa hyvin esim. lasten jarrusukkiin! Ja pohjassahan ne on, niin eipä niitä niin tarvi katellakaan.





Malli: Mustikka-pipo
Lanka: Alvita, Alpaka
Kulutus: n. 50g
Puikot: 3,5mm ja 4mm


Malli: Thermis
Lanka: Alvita, Alpaka + vähän Novita Woolia
Kulutus: n. 60g
Puikot: 4mm

Tällasen setin aion tehä itellekin! Kun jouvan.. Thermistä oon halunnut itelleni jo siitä saakka kun se julkaistiin! Se on ihanan näkönen. Snyltä saadut Alpakat tuli justiinsa sopivasti näihin! Se oli tosi pehmeetä ja lämpimän tuntosta. Ei vaan ihan riittänyt tuohon koko Thermikseen. Lyhentelin sitä jo alussa jonku verran, mutta ei se riittäny siltikään. Tuo yläresori on siis tehty Novitan Woolista. Värisävy oli yllättävän lähellä, käsin kyllä tuntee että on eri lankaa. Toivottavasti ei kutita.


Molemmat ohjeet oli mukavia neuloa. Mustikassa tuli ongelmia tuon kuvion oikean reunan kanssa. Siinä tulee lopussa ne kavennukset ja mää en saanu niitä sillain siististi ja tiukasti tehtyä. Tuli ihan kauheen reijät sinne, mutta ompelin sitte piiloon tuolla päättelylangalla. Taidan tehdä itelleni näistä harmaat versiot.

Vielä jäi yks lahja paljastamatta, ettei tuu liian pitkää päivitystä.. Ja se sny kierroksen päivitys pitäis kans tehä vielä.

26.12.2009

*Salainen*Neule*Ystävä*7

Salaisekseni paljastui jo siis aiemmin Marika. Ja viimeisestä paketista palajastui aattona seuraavaa:

Ihan mielettömän ihana paketti! =) Kauniita harmaan sävyjä! Pitää ruveta heti ettiin joku ihana ohje tuolle vaaleen harmaalle langalle. Kiitos paljon ihanasta paketista. Kuvan ottohetkellä eilen oli asteita miinus 25. Ei oo paljon tullut ulkoiltua näinä pyhinä.. Tässä kuitenkin vielä kuva jäisistä näpeistäni kera kummitädiltä saadun itsetehdyn sormuksen! Näköjään tuli vähän epätarkka, liekkö hampaat kolisi niin paljon.

Ja seuraavaksi sitten jo joululahjapaljastukset ja sny-kierroksen päivitys minun osaltani!

20.12.2009

Mohair Portrait Scarf

Malli: Mohair Portrait Scarf,
Knitting Classic Style -kirjasta
Lanka: Novita, Rose Mohair
Kulutus: noin 170g
Puikot: 4,0mm pyörö

Tästä piti alunperin tulla joululahja kummitädille. Sitten firman pikkujoulujen lähestyessä hoksasin, että tämähän sopis aika hyvin mulle asusteeksi mustiin vaatteisiin. Sillain hartioilla pidettävänä. No, kauheella vauhdilla tikuttelin valmiiksi muutamassa illassa ja edellisenä iltana valmistui. Nakkasin pikkujouluvaatteet testiksi päälle ja huivin hartioille ja... ei se sopinu ollenkaan.. Liian lyhytki oli! Onneksi oli kaapissa viime talvinen Retro Redux Shrug, joka passas vaatteisiin paremmin ku hyvin.


Huivista tuli kuitenkin niin paksu, että epäilin josko sillä olis käyttöä lahjan saajalla.. Niinpä kudoin siihen yhden mallikerran lisää ja otin itselle kaulaliinaksi. On ollut nyt näillä pakkasilla tosi lämmin. Nollakeleillä ei varmaan viitti pitää.. Joku aivokatkos vaan tuli kun aloin tekeen sitä lisäosaa... Aloin eka purkaan sitä viimeistä kerrosta ja kaikkihan tietää että mohairin purkaminen ei oo mitään herkkua... Lopetin sen heti alkuunsa ja aloin neuloa sitä lisäosaa alusta. Miks ihmeessä en tajunnu poimia silmukoita siitä huivin reunasta?? Nyt siihen jäi tollanen pölijän näkönen sauma... Ei sitä tietenkään päälläpidettynä huomaa, mut silti..

Huivi kudottiin siis pyörönä, kahta mallineuletta vaihdellen. Ihan hauska lopputulos. Ei sitä sillain harteilla pidettynä kyllä tuu käytettyä, mutta eipä se haittaa. Kummitätille on uus lahjus jo valmiina (melkein) ja eräälle toiselle lahja huovuttuu justiinsa koneessa. Vielä pitäis pari (lue: 4) lahjaa alottaa/viimeistellä ennen joulua. Saapa nähä jääkö taas aatollekin vielä tekemistä..

19.12.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 6

Nyt se on sitten sny-rinki tältä osin ohi! Tai ainakin melkein... Hain viimeisen snyni lähettämän paketin juuri postista ja laatikosta paljastui....joululahja! Kai se täytyy sitten malttaa vielä muutama päivä odotella avaamista. :)

Snykseni paljastui Marika! Olenkin jo aiemmin käynyt tosiaan blogissasi ja toisin päin. Täytyy nyt tutustua noihin vanhempiinkin kirjoituksiisi! Olet lähettänyt oikein osuvia paketteja minulle, huomaa että olit lukenut lappuni. Ja pääsit todellakin hämäämään noilla pakettien lähetyspaikoilla! Kaikissa paketeissa taisi olla eri paikkakunnan leima! =) Erityismaininta täytyy antaa noista pakettien ulkoasuista. Ne olivat tosi nätisti paketoitu kaikki! =) Kiitos vielä kovasti!

13.12.2009

Elephants

*Yksi pieni elefantti marssi näin*
*lumista kaidetta eteenpäin*
*koska matka oli hauska niin*
*pyysi hän mukaan yhden kaverin*


***


*Kaksi pientä elefanttia marssi näin*
*lumista kaidetta eteenpäin*
*koska matka oli hauska niin*
*pyysivät he mukaan yhden kaverin*


***



*Kolme pientä elefanttia marssi näin*
*lumista kaidetta eteenpäin*
*koska joulu on jo niin lähellä*
*en kerennyt tehdä enää enempää*


***



Malli: Flower Power Elephant (Rav. link.)
Lanka: vanhoja jämiä
Kulutus: ehkä parikyt g per kärsä
Puikot: 3,0mm bambut

Näitä oli hauska ja nopea tehdä. Menevät kohta 3v:lle joululahjaksi. Toivottavasti eivät oo liian lapsellisia, meinaa olla jo aika tomera tyttö. Tulee kohta jo isosiskoksi, niin nää voi olla liian vauvajuttuja jo sille... Ekaa kertaa pääsin käyttään noita snyltä saatuja bambupuikkoja. Tosi mukavat! Hirmu kevyt kutoa. Kiva päästä kokeileen sukkien tekoa niillä.

6.12.2009

Arvonta suoritettu

Kylläpä se kesti että sai tämänkin tehtävän suoritettua! =) Vastauksia tuli paljon! Kiitos kaikille! =) Mukava tietää ketä teitä kaikkia käy täällä. Yhteenvetona vastauksista voisi todeta, että lyhyt ja ytimekäs linja saa jatkua (huh) ja kuvia on kiva katsella. Täytyypäs yrittää panostaa niiden ottoon. Varsinkin näin pimeään aikaan se kyllä meinaa olla aika haastavaa, kuten kaikki tietävät. Onneksi satoi taas lunta, niin ainakin näin päiväsaikaan tuntuu paljon valoisammalta.

Ja itse asiaan... Arvonta suoritettiin lapun nostolla ja voittajaksi tuli H-K! Onnea Onnea! Lisäsin sähköpostiosoitteen tuonne oikeaan reunaan. Laitako mulle meiliä, niin pistän paketin tulemaan! Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

1.12.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 5

Oho! Jo viides paketti! Onkohan snyllä mennyt ihan laskut sekaisin vai onko joulumieli huipussaan, kun näin minua lahjoo...;) Uskottava se on, paketti on jälleen saapunut! Tällä kertaa sain Filati-lehden (en ole aimmin lukenut!), virkatun enkelikoristeen, virkatun kukkapussukan jonka sisällä saippua (korjaa jos olen väärässä ;)), kaksi kerää Alpaka-lankaa ja jälleen hauska kortti! =)

Tykkäsin (jälleen) paketista kovasti. Sny on hyvin lukenut listani! =) Mainitsin esim. että en ole vielä kovinkaan paljoa päässyt tutustumaan noihin ulkomaalaisiin neulelehtiin! Nopealla selauksella vaikutti oikein mukavalta lehdeltä, pitää tutustua paremmin kun joutaa.

Täytyy sanoa että tuo Alpaka tuli kuin tilauksesta. Juuri tuon paksuista lankaa olisin lähtenyt tällä viikolla ostamaan ja värejä mietin tuon luonnonvaalean ja harmaan välillä. Eli ei tarvi miettiä enää! Kiitos kovasti! Ja tosiaan, kohta jo snyt paljastuvat..;)

----------------------------------------------------------------------------------

Ja arpomaankin pitäisi keretä! Kiitos vastauksistanne! Niitä on tullut enempi kuin uskoinkaan. Muutama uusikin blogi seassa! =) Vielä on muutama päivä ainakin aikaa osallistua, ehkäpä tuonne ens viikonloppuun saakka....

21.11.2009

Boggailua ja Plokkeilua

Eilen tuli vuosi täyteen tässäkin blogissa. Aloitin bloggaamaan töitä vain itselle muistiin (kuten varmasti moni muukin aluksi). Mutta kyllähän se mieltä lämmittää, kun ihan tuntemattomat ihmiset alkoivat kommentoimaan töitä! Kaikkihan sen tietävät, että kommentteja on kiva lukea. Kiitos siis kaikille lukijoille ja kommentoijille! =)

Vuosipäivän kunniaksi voisinkin pistää käyntiin pienen arvonnan! Eli kaikki tähän tekstiin kommentoivat osallistuvat jonkun pikkupalkinnon arvontaan. Ja jottei tulis ihan tuskasta keksiä sitä kommenttia (kun ei oo ees yhtään työtä näyttää), niin kysytään ne perinteiset:

1) mistä löysit blogini?
2) minkä vuoksi blogini luku kiinnostaa?
3) onko parannusehdotuksia tms? haluaisitko esim. tarkempia kuvauksia töiden synnystä vai pidetäänkö edelleen lyhyenä ja ytimekkäänä?

Kommenttia vaan tulemaan, niin suoritan arvonnan tässä joku päivä..;) Arvonta on siis voimassa, kunnes toisin ilmoitan!

Valmiita töitä olis kyllä vaikka kuinka, mutta kaikki on lahjaksi menossa niin ei voi paljastaa.. Mutta tässäpä eräs uusi apuväline esittelyssä. Olen nimittäin jo pitemmän ajan haaveillut sukkaplokeista. Ja vihdoin sain tilattua moiset itselleni, sanotaanko vaikka nyt vuosipäivän kunniaksi..=)


Succaplokit on valmistanut Aleksi, jonka töiden jälkiin voi tutustua täältä Liinan villat-blogissa. Eilen testasin jo käytännössä ja pitsisukat näyttävät todella paljon paremmalta plokkauksen jälkeen! Oikeen harmittaa, kun en voi lahjasukkia nyt näyttää. Mutta uskokaa pois, kuviot tulevat todella hienosti näkyviin! Tässä vielä linkki Liinan villoihin, jossa esitellään tuota plokkausta tarkemmin. Omia succaplokkeja voi kysellä osoitteesta succaplokki at gmail piste com.

7.11.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 4


Salainen yllätti kyllä nyt ihan täysin! En osannut yhtään odottaa pakettia, kruunasi vapaapäivän! =) Paketissa oli vaniljan tuoksuisia tuikkuja, tuikkulyhty, minttusuklaata (vielä maistamatta!), kortti, Addin bambupuikot (hyvin on sny lukenut toiveeni) ja ihana ihana Baktus! Baktus oli tosi lämmin, vaihdoin sen heti eilen kaulalle! Olikohan sny valinnut väritkin juuri ruskeaan palmikkopipoon sopivaksi, vai oliko vain sattumaa..? Se oli juuri sopivan kokoinen ja värinen ja todellakin lämmin! Bambupuikkoja mulla ei oo ennestään, tuntuvat tosi kevyiltä! Kiitos hienosta paketista! Tässä vielä lähempi kuva huivista.

5.11.2009

051109

Tänään syntyi näiden vaatteiden tuleva omistaja. Sen innoittamana sain aikaiseksi vielä vähän somistaa..;) Taisi olla Soile, joka takin kommenteissa ehdotti nepparia ja rusettia paikkaamaan tuota napinvälilaskuongelmaa. No nepparia en jaksanu alkaa edes aatteleen, mutta rusetin sain kehitettyä ja samanmoiset tumppuihin. Niihin sopiikin aika söpösti, takista ei meinaa oikeen erottaa ees, kun on niin saman värinen. Olisin tehnyt myös noihin sukkiin, mutta ei ollut enempää tuota nauhaa. Se on otettu jostain mun omasta paidasta. Tiiättehän kun uusissa paidoissa on monesti noita henkarikoukkuja tai sitten vaan sellanen pitkä poikittainen nauha kaula-aukossa. Joskus on tullut niitä pätkästyä talteen, jos vaikka johonkin barbien vaatteeseen tms. tarvis joskus. =)


Kiitos kommenteista Shalom Cardiganiin!

31.10.2009

Shalom Cardigan

Malli: Shalom Cardigan,
Involving the Senses -blogista

Lanka: Novita, Polaris
Kulutus: n. 250g
Puikot: 7mm

Tämä ohje on ollut mielessä jo pitkään. Oon nähnyt pari ihanaa toteutusta tehtynä Isoveljen leijonankeltaisesta, ja mulla olis ollut sitä jemmassa itelläkin, mutta päädyin silti tähän Polarikseen. Tuli nopeeta valmiiksi paksulla langalla. Välissä kyllä tein useampaa työtä, että puikoilla tämä oli kuitenkin aika pitkään. Malli oli helppo neuloa, muutaman muutoksen tein ohjeesta poiketen. Jätin ensimmäisen kavennuksen tekemättä ja helmasta viimeset viis kerrosta ennen reunan tekoa; mittaa oli jo tarpeeksi. Kerrankin näin päin, että pysty jättään pituudesta osan tekemättä, yleensä saa lisätä monta kerrosta.

Olipa ihana kutoa jotain ilman saumoja! Melkeenpä suoraan puikoilta valmiiksi päälle. Tuossa kainaloiden kohdalla kun oli menossa, niin vähän arvellutti noiden käsiteiden suuri koko.. Mutta ei kyllä näin päällä ollessa oo ollenkaan hassumpi. Lanka on aika paksua ja lämmintä, en oo aiemmin tästä kutonu. Tuli tilattua joskus netistä tätä muiden lankojen mukana. Jäikin vielä sen verran, että vois tehä jonku muhkeen pipon. Garnstudion malleja oon vähän katellu sillä silmällä. Nappi on ostettu taas Nappi-Kikasta.

Nyt alkaa jo olla sellanen aika, että puikoilla on kaikkee salaista.. Jospa sitä jotain vielä ennen joulua sais tehtyä kuitenkin itellekin. Ostin Lotalta mun ekat silmukkamerkit. Hyvästi klemmarit ja langanpätkät! Eilen tuli jo koklattua, hyvin toimii! Kiitos tekijälle. =)

Ja Eilalta sain tällaisen tunnustuksen:


Häntä lainatekseni "Tämä on niin nätti (eikä sen varjolla kysellä mitään), joten laitan tämän kiertoon", joten pistetään H-K:lle kävijälaskurin rajapyykin kunniaksi eteenpäin! =)

20.10.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 3

Postipoika oli piipahtanut ovellani perjantaina töissä ollessani. Jostain syystä sain tuon postista nouto -ilmoituksen kuitenkin vasta eilen! No, tänään kiiruhdin postiin ja mikä ihana paketti siellä odottikaan! Vanhenin nimittäin lauantaina jälleen vuodella ja sny oli minua muistanut ihanalla synttäripaketilla.


Paketissa oli kortti, kylpyvaahtoa, nimelläni varustettu pyyhekoukku, HERKULLISTA variksenmarja marmeladia (ihan oikeesti en oo koskaan syöny noin suussa sulavaa marmeladia) ja oletettavasti snyni itse tekemät lapaset! Lapaset ovat juuri oikean kokoiset ja juuri minun väriseni! Täytyy vielä mainita, että neulontajälki on erittäin tasasta ja siistiä! Taidolla tehdyt lapaset. Kiitos ihanasta lahjasta! Tässä vielä lähempi kuva lapasista ja nätistä kirjonnasta.

17.10.2009

Lehtipaita vol. 2

Muistatteko tämän? Nyt sain tehtyä siihen tuon pidennyksen. Kiitos vinkeistä kommentoijille, päädyin tuohon samaan kuvioon kuin kaarrokkeessa. Ja ihan passelihan tuo on siihen. Nyt on mittaa just sopivasti ja hyvin toimii päälläkin.


Malli: Pidennys kaarrokkeen ohjeella
(naisen pusero (nro 18), Moda 3/2009)

Lanka: Novita, Luxus Cotton (605)
Kulutus: n. puoli kerää
Puikot: 3,5 mm

11.10.2009

Palmikkopipo

Unohdin ihan tuossa viime postauksessa mainita, että kävin kirjakaupan alessa ostamassa tämän:
Eli Neulo! -kirja, hintaa jäi 10e. Siinä on paljon ihan perusjuttuja neulomisesta, silmukan luonnista lähtien ja sitten ihan kivoja perusohjeita. Ei mitään kauheen vaativaa ja haastavaa, enempi vissiin aloittelijoille tarkoitettu. Hyvin uppos muhun kuitenkin (liekkö tässä nyt niin konkareita ollaankaan). Kaikki ohjeet on tehty Garnstudion langoille ja kyllä sieltä vois muutaman ohjeen tekasta. Tässäpä eka, ainakin kirjan ohjeen innoittamana..

Ohje oli Dropsin Alpacalle ja se oli neulottu tasona. Ei tuo takasauman ompelu houkuttanut yhtään, niin tietysti neuloin pyörönä ja langaksi ostin TeeTeen Alpacaa, kudoin kaksinkertaisena. Pari uutta alotusta tää kaipas, ennen ku löyty sopiva silmukkamäärä. Taas piti miettiä, että kuinkahan paljon se mallitilkun teko oikeesti säästäis aikaa lopulta... Sopiva silmukkamäärä oli 117, palmikossa 8s ja välissä nurjia 5s ja 9 toistoa. Naftimmasta päästä on tämäkin, että ei olis haitannut jos olis vaikka 6 nurjaa s, mutta eikö ne käytössä veny kuitenkin, niin paremmaksi vaan menee. Tässä siis kuva tuosta kirjan mallista:


Kavennukset meni ihan omasta päästä, enkä tullut niitä ylös laittaneeksi. Meinas tupata jännittään, että meneekö pilalle koko luomus siinä vaiheessa. Ihan hyvä tuli kuitenkin. Vähän hölmöltä näytti tuo reuna, kun ne palmikon alotukset muodosti niin ku jonkun pitsireunuksen... Eli pipon reuna kohoili sillain jännästi. Päätin sitte neuloo siihen jälestäpäin tuon resorin, eli poimin silmukoita reunasta ihan oman maun mukaan ja neuloin 2o 2n jotain vajaa kymmenen kerrosta. Piteni sopivasti ja tuli ehdottomasti parempi! Tänään oli päässä ja hyvin tarkeni. Tuossa kuvassa näyttää, niin ku olis kauhee pakkanen ja pipokin ihan kuurassa :) Aikalailla nollakeli tais olla.

Malli: Palmikkopipo,
Neulo! -kirjan innoittamana omin muutoksin

Lanka: TeeTee, Alpaca (306)
Kulutus: n. 50g
Puikot: 3,5mm

Tänään tuli käytyä käsityömessuillaki, ihan kiva oli. Lankaa ei tullut ostettua, muuta pientä kyllä. Virkkuukoukkusen osastolla tuli naureskeltua pitempääkin :) Lankoja silittelin ja pyörittelin, mutta ei vaan tullut inspistä, että mitä ostais.. Mutta tuo snyltä saamani vyyhti on edennyt jo. Tällainen apuväline löytyi mummun kellarista ja onneks osas mummu vielä käyttääkin, en olis ikinä ite saanut sitä yksin kerälle!

3.10.2009

Vauvan villatakki

Malli: Novita syksy 2009, malli nro. 60
Lanka: SandnesGarn, Lanett Superwash (4505)
Kulutus: 100g + rapiat
Puikot: 3mm ja 3,5mm

No nyt se on valmis. Odotti perinteisesti viikon nappeja... Tuli niin pienet napinlävet, että meinas mennä hankalaksi. Aika tiukat ne on nytkin laittaa. Mietin eka että pitäiskö laittaa joku solkikiinnitys, mutta ei löytyny tarpeeksi siroja ja pieniä solkia. Tai joku silkkinauha juttukin olis voinu toimia, mutta päädyin nyt näihin nappeihin kuitenkin. Vasta tuossa nappien kiinnityskohdassa huomasin, että oon laskenu väärin tuon ylimmän napin paikan... Pelkistä napinlävistä sitä ei huomannut, kun niitä ei tosiaan erottanu ollenkaan! Piti ihan ettimällä ettiä, että löysi ne. Ompelin sitte langalla niitä vähän kiristäen näkyviin enemmän... Sentin liian ylhäällä on nyt siis tuo ylin nappi, jää tollanen ihmeellinen rako tuohon nyt. Ja oikeestaan ylin nappi olis tuolla kauluksessa, mutta en viittiny laittaa sitä, ku se on vähän tollanen ahtaan näkönen jo nyt. Ja varsinki ku tuo nappi on liian ylhäällä, niin se korostais kyllä ihan liikaa tuota liian isoa väliä...

Tein ohjeen isoimman koon silmukkamäärän mukaan, mutta pienimmän koon pituuden mukaan. Ja toivon että on passeli vastasyntyneelle. Ohjeessa nyt ei mitään erityistä ollut, ihan perusjuttu. Täytyy kyllä opetella kutomaan näitä juttuja pyörönä, ottaa niin päähän tuo saumojen ompelu. Tällasessa työssä se olis varmasti olluki ihan simppeliä tehä, ku ei oo mitään muotoiluja ees kyljissä.

Tämä siis tuli kaveriksi näille lapasille ja sukille. Lankana Lanett, tummempana pinkkinä. 2 kerää riitti melkeen... Ehkä pari metriä meni kolmatta kerää. Nyt on niin monta työtä kesken, että en tiiä miten niistä saa valmista. Ja koko ajan tekis mieli alottaa uusia. Joululahjojakin olis jo mielessä... Tässä vielä lähikuva napeista. Nappi-Kikasta ostettu, jälleen sai hyvää palvelua siellä. :)

25.9.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 2

Mitenkäs tässä nyt näin kävi..? Pari postausta sitten lupailin, että vauvan villatakki valmistuu "lähiaikoina".. Eikä vieläkään valmista! Salainen neuleystävä kerkesi jo toistamiseen yllätyksineen! Kiva näinkin..;) Elikkäs tällainen kaunis ylläri oli postissa odottamassa.


Ja sisältä paljastui tällaista ihanuutta..


Kortti, salmiakkia kaksin kappalein ja ihanan pehmoista lankaa! Made in Italy näyttäisi ihan olevan. Ja onkohan tuo langan nimi nyt sitten tuo Centolavaggi.. Joka tapauksessa ihanan ihanan pehmoista merinovillaa. Snyni epäili, josko vaikka pitsihuivin siitä kutoisin itselleni.. Ja niinhän se on tehtävä! En oo vielä yhtään tuollaista kolmionmallista pitsihuivia tehnyt ja pitkään on ollut tarkoituksena. Onko malliehdotuksia?

Kiitos sny! Oli oikein mieluinen paketti! Ihana saada lankaa, jota ei ole ennen nähnytkään! ;)

10.9.2009

*Salainen*Neule*Ystävä* 1

Suunnittelin jo aamulla, että tänään töiden jälkeen kokoan kasaan ja vien postiin ensimmäisen paketin Salaiselle neuleystävälleni. Kotiin tullessa kuitenkin minua odotti iloinen yllätys! Eli syksyinen tervehdys SNY:ltäni. Kuoressa oli neuleaiheinen kortti, hauska tiskiluutu ja itsetehty koru. Ihana turkoosi ylläri piristämään päivää! Kiitos! =)

6.9.2009

Supervauvan polvisukat ja Siljan lapaset

Malli: Supervauvan polvisukat
Lanka: SandnesGarn, Lanett Superwash (4402)
Puikot: 2,5mm

Malli: Siljan lapaset
Lanka: SandnesGarn, Lanett Superwash (4402)
Puikot: 2,5mm

Lämmikettä pikkuruisille varpaille ja sormille. Kaverin vauva syntyy vasta parin kuukauden päästä, joten kerrankin oon ajoissa! Sukupuoli on otettu selville, sen vuoksi pinkki setti. Puikoilla on jo villatakki vauvalle samasta langasta, mutta tummempana pinkkinä, sekin valmistunee lähiaikoina. Itseasiassa takki oli jo eilen puolessa välissä selkää, mutta huomasin erään radikaalin virheen ja purkuunhan se meni. Sen oon kyllä oppinut nyt, että kannattaa purkaa jos niitä isompia virheitä huomaa heti miten. Jälestäpäin nimittäin alkaa aina muuten harmittamaan, että vitsi ku olis purkanu niin...

Supervauvan polvisukkia oon ihaillut muiden tekemänä jo toista vuotta, joten ne oli ehdottomasti nyt itsekin tehtävä kun mahdollisuus tuli. Muuten tein ohjeen mukaan, paitsi jätin 2 viimeistä pohjekavennusta tekemättä. Nytkin arvelluttaa tuliko liian tiukka tuosta nilkasta. Pitää antaa lahja heti sitten vastasyntyneelle että ei jää pieneksi..;) Tiimalasikantapäätä en ollut aiemmin tehnyt, enkä oikeestaan ees tiennyt mikä se on! Käväsin sitten lukemassa Ullasta tuon ohjeen siihen ja kun ei eka lukemalla menny jakeluun, niin päätin tehdä ihan "normi" kantapään. No, sehän rupes sitten heti kaduttaan, että luovutin jo ilman yrittämistä, joten pitihän se kone avata uudelleen ja koittaa sitä kantapään tekoa ihan tässä läppärin edessä.

No, ensimmäinen yritelmä meni ihan mettään! Mitenhän sitä ei noin simppeliä ohjetta tajua?? Neuloin nimittäin ne nostetut silmukat molemmista reunoistaan sillä ympäri menevällä kerroksella. Ja heti siinä ohjeen alussahan sanottiin, että "Käsittele silmukkaa kuitenkin normaalisti yhtenä silmukkana, älä siis neulo missään vaiheessa kumpaakin silmukkalenkkiä erikseen." Ei muuta ku purkamaan.. Toka yrittämällä pääsin jo noihin lisäyksiin ja jotenkin onnistuin nekin tekemään eka väärin.. Ei tunnu olevan tämä lukemisen ymmärtäminen kovin vahva puoli mulla. No sen hoksasin jo heti alkuunsa, eikä tarvinnu purkaa ku pari kerrosta. Mutta komas kerta toden sanoi! Se meni jo sitten kerralla oikein. Ja täytyy sanoa, että aika kiva kantapäähän tuo on. Pitää koklata joihinkin aikuisten sukkiinkin. Tuo toinen kantapää meni nimittäin jo ulkomuistista, ilman ohjetta!

Siljan lapasiin tein sitten vähän enemmän muutoksia. Ekaksi neuloin tuon resorin 2o 2n, enkä 1o 1n. Ihan tuon takia vaan, että olis polkkareitten kans saman näköiset! Niin ja tosiaan käytin 44 silmukkaa, 36 sijaan ja koko ajan vaan 2,5mm puikkoja. Ja kavennukset tein samalla lailla ku polkkareissa.

Molemmat ohjeet oli tosi kivoja ja voisin tehä uudelleenkin. Toinen kaveri saakin vauvan ens vuoden puolella, joten voipi olla että tulee tehtyä aika piankin. Lanka oli tosi pehmoista ja ihanaa. Sen takia ostin sitä myös tuohon valmistuvaan takkiin. Yksi kerä riitti juuri tähän settiin ja pikku nyttynen jäi vielä ylikin.